ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAPUHEEKSI 1939 SUOMUSSALMELLA TARKOITETTU...

Korpikirjailijamme Ilmari Kianto kirjoitti juhlapuheen itsenäisyyspäiväksi 6.12.1939.  Talvisodan syttymisen vuoksi tätä puhetta hän ei päässyt juhlan peruuntumisen vuoksi pitämään. Ilmari Kianto kommentoi tapahtunutta: ”Ei saatu tilaisuutta pitää tätä puhetta”.

SOTAPUHE

Kotiseutuni väki! Rajamme vartijat, reservisoturit ynnä kaikki muut kansalaiset!                                  

Kun me tähän asti maakunnallisissa juhlissamme olemme laulaneet omaa korpilauluamme:

Kuulkaa korpiemme kuiskintaa                            
jylhien järvien loiskintaa jne.

Jossa toinen säkeistö kuuluu seuraavasti:

Taival lie hankala? Olkoon vaan,
Luonto lie kitsas? Siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan.
Vainojen virmat? Oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät? – kaiotkaat!
Miekkaa ei tarvis – tarmoa vaan,
puolesta hengen ja heimon ja maan.

Niin, me emme ole aavistaneet, että nuo sanat vainojen virmat olisivat muuta kuin muinaisia muistoja ikivanhoilta ajoilta, jolloin näitäkin seutuja niin sanotut rapparit ryöstivät ja hätyyttivät. Nyt tuo maakuntalaulu vasta ymmärretään oikein, mutta siinä on yksi virhe; siinä ei ole sanottu, että jos nykyaikanakin rapparit tulevat niin ne eivät lähde tästä maasta ”laulamalla”: ”miekkaa ei tarvis!” vaan päinvastoin – usein tämä laulu jo vapaussodan lopulla kajahti:

Miekkaa jos tarvis,
tartutaan vaan,
puolesta hengen ja
heimon ja maan!

Ja jos milloinkaan niin nyt on tuon Korpi-Kainuun marssin viimeinen säkeistö laulettava uudella ryhdillä ja osaksi uusilla sanoillakin:

Nouskoon rintaamme uskomus uus
taantukoon taika ja vanhoillisuus,
Kainuhun kansa, ah arpasi lyö
Missä on ryhtisi, kunnia, työ?
Meidän on uudesti luotava maa,
Raukat vain menköhöt rajojen taa!

Kansalaiset!

Meidän korpimaisemiltamme on ruvennut kuulumaan muitakin ääniä kuin koskien pauhua ja metsien huminaa – viimeksi eilispäivänä olemme jo toistamiseen olleet pakotetut korvillamme kuulemaan verivainolaisemme hiidenlintujen hirmukohinaa, jättiläispetolintujen terässiipien suhinaa, jollaiseen tämä korvenkansa ei vielä ole tottunut.
Venäläiset lentokoneet säikyttelevät meitä, ne ovat lähetetyt herättämään kauhua Suomen kansassa, joka ei ikipäivänä ennen ole tottunut mokomia ääniä Jumalan pilvitaivaalta kuulemaan.
Meille rauhaa rakastavalle Suomen kansalaisille on kuin outoa, ennen kuulumatonta satua, tarinaa, jännitys
Meille rauhaa rakastavalle Suomen kansalaisille on kuin outoa, ennen kuulumatonta satua, tarinaa, jännityskertomusta, että meillä todella on sota, sota, jonka laatuista koko laajuudessaan emme ennen ole läpikäyneet.
Tämä maa, tämä pohjolan kansa oli parahiksi ehtinyt selvitä vapaussotansa välttämättömistä verilöylyistä ja järjestää kallisarvoisen itsenäisyytensä.  Meillä oli tasavaltaisessa  valtakunnassamme suhteellisesti hyvä olla, maassa vallitsi rauha ja ihmisillä oli hyvä tahto ja meillä oli kansallinen hallitus ja kansan etuja valvova parlamentti ja meillä oli ja on vieläkin supisuomalainen maanviljelijä korkeimmassa hallinnollisessa virassa ja asemassa, mitä Tasavalta voi kenellekään johtajalleen tarjota – kansan valitsema supisuomalainen presidentti, joka on hoitanut toimensa ja tehtävänsä kunniallisesti.

Ja kun maailmanpalo nro 2 syttyi ja suuri naapurimme Neuvostovenäjä alkoi hioa ikivanhoja mutta teräviä kaksoiskotkan kynsiään ja meidän hallitus oli pakotettu nöyrästi lähettämään neuvottelijansa Moskovaan että mitä naapuri oikein tahtoo niin – kuten kaikki me muistamme ja tiedämme – naapuri pani meille niin itsekkäät vaatimukset, etteivät Suomen edustajat voineet niihin suostua, josta suostumattomuudesta nyt on seurauksena että Venäjä irtisanoutui hyökkäämättömyyssopimuksesta ja heti hyökkäsi rajan yli. Silloin ei meidän auttanut muu kuin ottaa kova kovalla vastaan ja Tasavallan Presidentin oli velvollisuus julistaa maa sotatilaan.
Niin on meillä siis marraskuun viimeisestä päivästä alkaen käynnissä maanpuolustussota.  Ylipäälliköksemme on määrätty vapaussotamme kuuluisa Valkoinen Kenraali sotamarsalkka Mannerheim.  Samalla on valittu uusi hallituskin. Sotamarsalkka Mannerheim tervehdyspuheessaan Suomen armeijalle julisti ja huomautti sattuvasti, että tämä sota, jota nyt käymme pakosta ja kunniasta, ei ole mitään muta kuin vuoden 1918 Vapaussodan jatkosota.

Meidän on kunnialla selvittävä vihollisestamme! Meidän on lyötävä hänet takaisin! Jos kohta  olemme yksi Pohjolan vähäväkilukuisista kansoista, jos kohta Venäjä on jättiläinen kääpiön rinnalla!  Me tiedämme, että koko sivistyneen maailman myötätunto on meidän puolellamme ja niinkin mahtava valta kuin Amerikan Yhdysvallat uhkaa katkaista diplomaattiset välinsä Venäjän kanssa ellei Venäjä hellitä otteitansa.
Hellitä otteitansa?  Kun Venäjän hallitusta vaadittiin lähettämään edustajansa Kansainliiton kokoukseen, joka oli päättänyt ottaa Venäjän hyökkäyksen käsiteltäväkseen, niin kansankomissaari Gaspadin Molotoff lähetti vastauksen, etteihän Venäjä olekaan sodassa Suomea vastaan, vaan tahtoo solmia mitä ystävällisimmät suhteet Suomeen. Tähän meidän hallitus puolestaan vastaa tai on jo vastannut: se on vale – te venäläiset tahdotte hävittää Suomen itsenäisyyden. Tuo Molotoffin asiakirja, joka selostettiin äsken suomeksikin radiossa, sisältää siis aivan väärän selityksen Suomen ja Venäjän välisestä selkkauksesta.
Jokainen suomalainen tietää, että meillä on sota ja että venäläiset sotajoukot ovat monista kohdin hyökänneet yli rajan ja että taistelut varsinkin Karjalan Kannaksella ovat todellisia sotataisteluita, jotka aiheuttavat kuolemaa ja kaikkea eteen sattuvaa hävitystä. Ja venäläisistä ilmavoimista me tiedämme kuinka kauheata jälkeä venäläiset lentokoneet ovat tuottaneet pommeillansa Helsingissä ja Viipurissa ja muualla. Lähes sata ihmishenkeä siviiliväkeä, naisia ja lapsiakin on saanut surmansa ja lukemattomat ovat haavoittuneet.
Mutta kierointa ja salakavalinta sotapolitiikkaa on se, että Karjalan Kannakselle niin pitkälle kuin ryssien aseilla tähän asti on päästy, on venäläisen sotaväen kintereillä Gaspadin Molotoffin luvalla ilmestynyt ryhmä kapinavuoden 1918 punaisia karkureita, jotka nyt pitävät suurta melua itsesestään ja ovat julistautuneet muka Suomen kansan hallitukseksi. Radion ja muun propagandan välityksellä he nyt paraikaa joka päivä, oikeastaan joka yö, pimittävät Suomen kansaa, varsinkin Suomen työläisiä ja sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvia kansalaisia, mutta ennen kaikkea meidän kommunistejamme, ja vakuuttavat tuota pirullista valhetta, että Venäjä pyrkii ystävyysliittoon Suomen kanssa ja lupaa sille kymmentä hyvää.  Samalla tuo väärää, Suomen nimeä häpäisevä isänmaan petturihallitus oikein nimeämällä henkilöt haukkuu meidän tunnettuja johtajiamme sotamarsalkka Mannerheimista ja ministeri Erkosta pääministeri Cajanderiin ja nyk. ulkoministeri Tanneriin asti, vieläpä presidentti Kallioonkin asti.

Se, joka ei tunne politiikan viekkaita verkkoja, voi eksähtää uskomaan kaikkea sitä rominaa, mitä nyt Terijoelta syötetään (sitä mustaa moskaa Moskovasta).  Siellä Terijoella on ulkoministerinä eräs tunnettu punapetturi Kuusinen, joka on päässyt Stalinin ja Molotoffin suosioon.  Tämän väärän Suomen kansan hallituksen nimeä käyttävän koplan levittämää propagandaa on Suomen kaikkien kerrosten syytä varoa.  Sieltä huudetaan, että meillä on ”lahtarihallitus” ja käsketään ajaa pois ”omat pyövelimme”, jotka muka meitä pettävät.
Puhuu Moskova! Puhuu Moskova! huudetaan joka yö kello 24 ympäri maailmaa.

Nyt jos koskaan on meidän suomalaisten pysyttävä lujina isänmaan pettureita vastaan, joilla on suuria lupauksia työmiehille, talonpojille, pienviljelijöille, mutta ennen kaikkea tarkoitus saada Suomen kansa sulautumaan yhteiskunnallisesti Venäjän Neuvostotasavaltaan.
Mitä siitä olisi seurauksia, jos Suomi kuuntelisi näiden huutajain ja vanhain petturien kehoitusääntä! Meistä tulisi ennen pitkää varmasti samanlaisia orjia kuin nyt on koko Venäjän harhaanjohdettu ja kieroon kasvatettu kansa, jossa ei yksikään ihminen saa tuntea kansalaisvapautta.  Jossa jokaisen ihmisen edessä heiluu tyrannin hirttoköysi.
Venäjä on aina korkein sanoin luvannut suojella ”pienten kansojen oikeuksia” ja itsemääräämisvaltaa, muttei ole koskaan pitänyt sanaansa. Venäläisten kunniasana (venäjäksi tsestnoje sloova) on kautta historian häpeällinen valhe.  Ja meidän on aina muistettava kahta sananpartta: Joka antaa paholaiselle sormen, siltä se vie koko käden! Ynnä: Ryssä on ryssä vaikka voissa paistettaisi.

Hyvät kuulijani!  Suomussalmikin viettää sodan merkeissä itsenäisyyspäivää,  muistohetkeä koko maan saamasta itsenäisyydestä, jonka tunnussana ensi kerran – se on meidän historiallinen kunniamme – on tullut lausutuksi juuri täällä Suomussalmella, Suomussalmen kirkossa.  Ne henkilöt, jotka sen silloin jo ennen vapaussotamme alkua lausuivat, ovat jo vainajia: Hallan Ukko ja pastori Kapiainen.  Se että itsenäisyysaate jo niin varhain on puhjennut kukkaan Suomussalmen syrjäisessä korpipitäjässä, on sellainen historiallinen ilmiö että sen pitäisi taata tälle seurakunnalle jotakin jota ei ole kaikkialla.
Mutta miten on asian laita, mikä on totuus?   Nykyisessä sodassamme on sattunut tapaus, joka on tuottanut häpeätahran meidän lippuumme.  Oman pitäjän supisuomalainen poika on meidät kurjasti kavaltanut.  Kavalasti hän on silloin, kun häntä etsittiin reserviin, luikkinut rajan taakse ja sieltä hän on kaikki tiet ja polut tuntien johdattanut vihollisjoukon omaan kotikyläänsä! Onko inhottavampaa maankavallusta kuultu!
Isänmaa Suomi tarjosi hänelle aseen käteen maan perivihollista vastaan, mutta tähän mieheen meni itse Belsebub ja hän petti kuin Juudas Iskariot Herransa ja Mestarinsa 30 hopeapenningistä.  Suomen kansan yksimielinen tuomio sellaiselle roistolle kajahtaa aina ja iänkaikkisesti: koiran kuolema maansa, kansansa ja kotikylänsä kurjalle petturille! Emme tarvitse tästä inhottavasta sotatapahtumasta tällä kertaa tämän enempää puhua.  ja kun kerran kuulemme tämän Efialteksen loppuseikkailun, niin olkoon se ikuisena varotuksena tuhansille rajaseutumme pojille, että sellaisia salapolkuja ei yksikään Suomen mies, Suomen poika, saa kulkea.  oman kansan tuomio ja Jumalan kosto on maansa petturin palkkio!

Kansalaiset ja maanpuolustajat!  Elämme vakavampia hetkiä isänmaan uuden ajan historiassa.  Yksityinen kansalainen ei voi ennustaa, mikä on kaiken lopuksi oleva tämän meidän maamme kohtalo.  Missään tapauksessa – vaikka lentokoneet pilvissämme humajavatkin kuin mitkä helvetin hyökkäysvaunut tiputellen meitä kohti tulta ja surmaa – missään tapauksessa emme saa muuttua pelkureiksi, jos kohta olemme varovaisia silloin kun sellaista tapahtuu.  Mielenmalttia ja hermotottumusta me tarvitsemme ja toimintatarmoa. Ei yksikään kansalainen, ei yksikään siviilikään saisi mököttää tai kuljeskella toimettomana ja tylsistyneenä näinä päivinä, jolloin lyödään arpaa isänmaan kohtalosta.  Antakaa poikiemme ja tytärtemme toimia heti kun he siihen pystyvät.  Pyrkikööt tarjoamaan palvelustaan kaikki ne nuoret miehet, jotka syystä tai toisesta ovat vapautuneet pakkosotapalveluksesta.  Niin tapahtuu kaikissa maissa, joissa isänmaan puolustushenki on vahva.

Meidän kansaa kiitetään omalta taholta ja myös ulkovaltain taholta erinomaisen puolustuskelvolliseksi kansaksi – olkoon! – mutta emme ole täydelliset emmekä  me pelkkiä kiitoksia kuuntelemalla kasva siihen puolustusvalmiuteen, jota nyt vaaditaan.  Itse kukin tutkikoon heikkoutensa ja vahvuutensa      ja itse kukin rukoilkoon Korkeimmalta apua henkiseen voimistumiseensa, josta lopultakin kaikki menestys riippuu.  Toivoisin, että meidän rajaseutulaisten rauhallisissa ihmisissä tapahtuisi herätys, se herätys, joka johtaa siihen uhmaan, jota sorrettu isänmaa tällä hetkellä tarvitsee.  Kuten Klemetin Ämmän ärjyissä lauletaan:

Uhmaa vapautta, uljuutta myös
puolustukseksi kotoisen konnun
Sortajan tuhoksi, sorretun avuksi,
kasvuksi, nousuksi kaunihin Suomen!

Vietämme Suomen kallisarvoisinta muistojuhlapäivää, Tasavallan Itsenäisyyspäivää.  Vaikka meille puna-armeijan miljoonien ryssien massasta nauretaan että uskallamme vastustaa diktaattori Stalinin ja kansankomissaari Molotoffin käskyjä ja aseita, niin me tällä hetkellä yhä uskallamme elää syvässä sydämen toivossa, että piskuinen David on sinkoava lingollansa Goljatin otsaan, lyhyesti sanoen, että Suomen isänmaan puhtaasta rakkaudesta aiheutuvalla sisulla on kaiken kamalan uhallakin lopuksi voittava oikean asiansa, vaikka maksaakin rahaa, verta ja kuolemaa.   Emme turhan vuoksi saa kajautella marsseja sellaisia kuin

Elon mainingit korkeina käyvät
niiden kuohuissa kulkea mun tien
jäivät itkemään äidit ja siskot
sekä tyttöni jäi turvatoin
syli lämpönen jäi oman armaan
jäi mun onneni riemuni noin      

Sillä täällä, täällä rajaseudun korvessa – tuolla Hallassa – ovat jääkärit, Suomen      suurimmat aktivistit kerran Suomen itsenäisyyden syntysanoja lausuilleet. Tai kuten Karjala-marssissa laulaa:

Into nuorekas,
käsi voimakas,
usko vahva oikeuteen
meidän voittoon vie!

Herraamme luottakaamme
Häneltä me voiton saamme,
vääryyttä vastahan käy taistomme tie!
Työhön, työhön, nuoret sotijat!

Kansalaiset!  Me emme saa uupua sotaan, jonka itse olemme kunniamme tähden vastaanottaneet.

Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi.

Jumala ompi linnamme, varustus vahva aivan!